keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tenttiupdate

3/4 takana, elämä hymyilee. 

EU-kilpailuoikeus takana, huh. Kyseessä oli Sorbonne-tenttiurani ensimmäinen kirjallinen koe, ja tentti oli aika erilainen kuin vastaavat Helsingissä. Ensinnäkin kokeeseen sai ottaa mitä tahansa materiaalia, esimerkiksi oppikirjan. Tämä ei missään nimessä tarkoita, että haa, eihän siihen tarvitse opiskella ollenkaan. Idea onkin, että tehtävä on niin laaja, ettei siihen voi vastata, jos joutuu etsimään tietoa papereistaan, korkeintaan yksityiskohtia voi kaivaa. Itse ainakin kirjoitin lähes taukoamatta koko kolmen tunnin ajan.

Menikö se sitten hyvin? No jaa, ei erityisen fantastisesti. En ehtinyt vastata kaikkeen, kolmen pisteen viimeinen kohta jäi kokonaan tyhjäksi. (20 oli maksimi.) Omasta mielestäni sen pitäisi mennä läpi, mutta kyseisen aineen vastuuopettaja on aika eksentrinen. Proffalla on tapana saada ihmeellisiä "kohtauksia". Kesken kokeen hän paukahti luokkaan, alkoi melkein kiljua lisäohjeita ja paiskoa tavaroita. Ja hän on siis ilmeisesti Euroopassa ihan tunnettu EU-kilpailuoikeuden tutkija. Vissiin pitää olla vähän hullu, että pääsee professoriksi.

Huomenna klo 9.30 on viimeinen koe ja alan tässä ihan kohta lukea siihen. Alan tulla siihen tulokseen, että pitäisi vaan kerrata vähän vähemmän ja tentit menisivät paremmin - viime viikollakin olin sairaan hyvä siinä tentissä, johon olin lukenut noin 75 % alueesta ja senkin huonosti, kun taas toinen tentti meni niin ja näin, vaikka osasin melkein kaiken ulkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti