torstai 9. tammikuuta 2014

Meitsi on täällä taas!

Saavuin Pariisiin takaisin jo sunnuntaina, mutta olen ikävästi laiminlyönyt bloggausvelvoitteitani. Tässä vaiheessa koelukeminen ottaa kuitenkin jo siinä määrin aivoon, että yleinen velvollisuudentunto ja risto reippaus vähenee, eli uhraan ajatuksenvirran kirjoittamiselle hiukan aikaa.

Minulla on yksi koe takana ja kolme edessä.

Kansainvälinen yksityisoikeus, se käsittämätön lainvalinta-aine, jota varten piti lukea 1800-luvulta olevia oikeustapauksia, oli tänään. Koe oli suullinen. Ensimmäinen aiheeni oli aikamoinen jackpot - jos pitäisi mainita yksi asia, jonka osasin kaikista huonoimmin, se oli kyllä varmaan tämä, eli rajoitetusti oikeustoimikelpoisten suojelu kansainvälisessä tilanteessa. Eikö kuulostakin hirveän mielenkiintoiselta? Kaiken kukkuraksi taisin heittää väärän siviililain pykälänumeron peliin. (2 tai 3, kuka noita nyt niin haukkana seuraa.) Onneksi pääsin vähän kokeeseen messiin kun opettaja vähän kyseli, ja vaikken ihan kaikkeen kysyttyyn osannutkaan vastata, toisen aiheen osasin selittää niin, ettei lisäkysymyksiä enää tullut. Homma siis kunnialla kotiin, vaikka vähän huono tuuri sattuikin.

Huomenna on immateriaalioikeus, johon kertaamisen aloitin tänään kolmelta. Alkuperäisenä tavoitteena oli lukea tänään 180 sivua ja huomenna 20. Tällä hetkellä takana on 50 sivua, joten tavoitteesta taidetaan jäädä. Onneksi osaan tätä ainetta ihan kohtuullisesti jo valmiiksi, joten menen ainakin yrittämään huomenna. (Tämä on vain 4 opintopisteen tentti, kun taas kv-yksityisoikeus oli 8. Tällä perusteella priorisoin opiskeluun käytetyn ajankin.)

Ensi viikolla vuorossa on EU-kilpailuoikeus ja business law, joista jälkimmäisen kyllä jätän varmaan väliin, ainakin mikäli immateriaalioikeus tuntuu menevän hyvin. Business law'ta olen laiminlyönyt sen alkamisesta lähtien, ja lähtötasoni Englannin ja Yhdysvaltain kauppaoikeuden alalla on pyöreä nolla. Lisäksi EU-kilpailuoikeudesta saa 8 opintopistettä ja business law:sta 4. Toisaalta business law on viimeinen kokeeni, eli jos tunnen olevani elämäni tunnossa kilpailuoikeuden kokeen jälkeen, ehkä raivotan luentomuistiinpanoja hirveällä tahdilla vuorokauden ja kokeilen sitä kuitenkin.

Pahoittelen tätä kuvatonta ajatuksenvirta-postausta. Lupaan viikonloppuna tehdä kuvallisen postauksen kämpästä, jossa nyt asun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti