Kun lupauduin lähtemään lauantai-päiväksi Versaillesiin, en tiennyt mihin olin ryhtymässä. Päällepäin retki kuulosti lokoisalta: junalla puolen tunnin matkan päähän Pariisista, ilmainen sisäänpääsy linnaan (tulee halvaksi olla nuori eurooppalainen), eväiden mutustelua puistossa ja paluu takaisin boulevard périphériquen turvalliselle sisäpuolelle. Joopa joo.
Linna-osuus menikin aivan suunnitelmien mukaisesti, aurinko pilkahteli pilvien raosta ja linna oli täynnä hullun lailla kuvaavia kiinalaisia. Kiertelimme vaatimattomassa asumuksessa noin tunnin, minkä jälkeen siirryimme ihailemaan vielä vaatimattomampaa puutarhaa.
Puutarhassa vierähti tovi. Olen kyllä aikaisemminkin kuullut saksalaisten olevan perusteellisia ja järjestelmällisiä, mutta tämän mittakaava oli mennyt minulta ohi. Kun pintauduimme linnasta puutarhaan, kello oli kaksitoista. Olimme juuri missanneet ajan, jolloin suihkulähteet olivat päällä, ja seuraava alkaisi vasta puoli neljältä. Jostain syystä olin meistä ainoa, jonka mielestä ei ole mitään järkeä hengailla puistossa kolmea ja puolta tuntia odottamassa, että vesi alkaisi suihkuta kivestä, joten pidin mölyt mahassani. Ja, koska meidän täytyi tietysti nähdä kaikki suihkulähteet päällä, lähdimme raahautumaan kotiin vasta puoli kuudelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti