Pööpöilyä

Inhoan päiviä, jolloin en saa mitään aikaan. Maanantai oli sellainen. Vaikka tiedän mainiosti, etten pysty opiskelemaan kotona (muuten kuin uhkaavan deadlinen alla), kokeilen kuitenkin kepillä jäätä säännöllisin väliajoin.

Maanantaina heräsin yhdeltätoista, eli aivan liian myöhään arkipäiväksi. Kun valmistauduin yliopistolle lähtöön, piru koputti olkapäätä. "Eikö olisikin makoisaa jäädä tänne kotiin lukemaan", se sanoi, "kun täällä on valmista ruokaakin. Ja sitä paitsi koululle on pitkä matka, voitat aikaakin täällä lukemalla". Ja kuinkas sitten kävikään, vietin loppupäivän torkkuen, facebookaten, lukien hs.fitä, katsoen läskidokumentteja (Jutan superdieetit on tosi koukuttava) ja ajoittain koulukirjaa selaillen. Huoh. Iltaluento onneksi vähän pelasti menetettyä päivää.

Tänään olin vähän ahkerampi, joskin unohdin kirjastokortin kotiin, mikä tarkoitti, että luentojen välissä notkuin kahvilla. Täällä ei nimittäin pääse kirjastoon ilman kirjastokorttia, ei edes opiskelijakortilla. Tämä johtuu siitä, että yliopistolla on kullekin aineelle omat kirjastot, ja muut kuin tämän aineen opiskelijat eivät pääse edes sisään kirjastoon. Itse asiassa kirjastot on myös jaettu vuosikursseittain - käsittääkseni meidän kirjastomme on 3.-4. vuoden oikisopiskelijoille ja joidenkin vuosikurssien kauppatieteilijöille.

(Fun fact: saadakseni kirjastokortin minun täytyi tuoda passikuva, näyttää opiskelijakortti JA todistus siitä, että asun Pariisissa. Kirjastotäti ei ensin meinannut hyväksyä kotivakuutusta todistuksena täällä asumisesta, vaikka pankissa se kyllä kelpasi. Olen alkanut kehitellä teoriaa, jonka mukaan Ranskan vähäinen maine sotakentillä johtuu ankarasta sisäisestä paperisodasta.)