lauantai 28. syyskuuta 2013

Huonojen kuvien ilta

Lauantai-iltapäivä. Heräsin tänään auringonpaisteeseen :) Täällä on edelleen loppukesäisen lämmin ilma. Kun kävelin eilen kotiin yöllä, jouduin ottamaan takin pois kesken matkan, kun hiki alkui valua otsalla.

Vietimme perjantai-ilta eilen aika isolla porukalla pienessä baarissa yliopiston lähellä. Suunnitelma alkoi siitä, että tuskailimme muiden suomalaisten kanssa, että ollaan tutustuttu vain muutamaan tyyppiin. En tiedä, johtuuko tunne pikemminkin epärealistisista odotuksista (ai miks ei voi saada 50+ uutta kaveria ekalla viikolla?) vai todellisuudesta - jotenkin veikkaan ensiksi mainittua. Päätimme, että asialle täytyy tehdä jotain, ja pyysimme about kaikki koskaan näkemämme tyypit hengailemaan.



























Lopulta meitä olikin aika paljon, hihii. Itse baari oli tosi symppis - silleen romanttisesti vähän rähjäinen, mutta kiva henkilökunta ja hyvä meininki. (Ja ehkä epäilyttävin vessa, jossa olen ikinä käynyt. Siellä lillui vettä betonilattialla.) Lisäksi baarin nimi on Piano Vache, mikä on omiaan lisäämään loistavuutta.

Illan päätteeksi käytiin nappaamassa hampparit McDo'sta. Njams.


























Täksi illaksi ollaan suunniteltu menevämme korttelijuhliin, jotka järjestetään île aux Cygnes'llä sillan alla. Kieltämättä näin nopeasti kuvailtuna tapahtuma kuulostaa ihan kodittomien pirijuhlilta (eli niiden on oltava sairaan hyvät bibikset). Facebookin mukaan paikalla on paitsi viisi eri dj'tä, myös diskovalot, mikä on paikan huomioiden varmaan aika mageeta. Laitan kameran lataukseen - ehkä saan tältä illalta räpsittyä otoksia, joita kehtaa kutsua kuviksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti