perjantai 13. syyskuuta 2013

Orientaatioviikon perjantai

Huomenta! Maailma näyttää valoisalta noin 12 tunnin yöunien jäljiltä - nukahdin eilen klo 20:30 koneen ääreen, heräsin klo 23:30 laittamaan herätyskelloa ja pesemään hampaita.

Orientaatioviikko ei ehkä ollutkaan ihan niin pehmeä lasku kuin ajattelin. Koulu on alkanut joka päivä ysiltä ja loppunut neljän ja kuuden välillä. Aina kun olen tullut kotiin, olen maannut sohvalla kykenemättä vähäistä rankempiin aktiviteetteihin, eli toisin sanoen olen syönyt ja surffaillut netissä. (Tai no, tiistaina olin espanjalais-italialaisten vaihtareiden kanssa ulkona istumassa koulun jälkeen, mikä oli uroteko.)

Orientaatioviikko loppuu tänään tutoreiden järjestämiin bileisiin, eli ensi viikolla alkavat oikeat kurssit pienryhmäkursseja lukuunottamatta. Me ollaankin tällä viikolla metsästetty kurssien aikatauluja kaikin voimin, mikä ei ole ollut mitenkään helppoa. Osa aikatauluista on netissä laitosten sivuilla (joo, ne ovat yhtä hankalia kun Helsingin yliopiston nettisivut) ja osa on seinällä koulun "päärakennuksella" Panthéonin aukiolla. Hauska juttu, tosin - tämä päärakennus menee kiinni viideltä joka päivä, eikä meidän orientaatioviikon kurssit ole olleet siellä vaan 30 minuutin matkan päässä eteläisessä Pariisissa. Hiulihei. Pienryhmäkurssien aikataulut ovat päärakennuksella käynninkin jälkeen olleet hämärän peitossa, koska en löytänyt niitä ilmoitustauluilta.

Kuten ranskan opettajani totesi - il faut être zen ("täytyy olla zen").


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti