Ja kuinkas sitten kävikään

Actionintäyteinen viikonloppu. Täytyy tosin todeta, että tällä kertaa actioniä esiintyi pikemminkin Mr Beanin hengessä kuin Arnold Schwarzeneggerin tai Lindsay Lohanin. Nimittäin, edellisten 48 tunnin aikana yksi jos toinenkin suunnitelma on käyttäytynyt kuin kasvoille läimäisty kermakakku. Eli siis toisaalta harmittaa, että naama on kermassa, toisaalta kermavaahdon nuoleminen naamasta on ihan hauskaa.

Lauantai-iltana lähdimme innoissamme sillanalusbileisiin, joista selitin myös eilisessä postauksessa. Paikka tosiaan oli pähee:

(Île des Cygnes ("joutsenten saari", blog.huom.), joka on pieni maapläntti keskellä Seineä.)

Juhla kuitenkin floppasi ennen alkuaan, kun virkaintoiset konstaapelit ilmoittivat, ettei täällä sitten soiteta musiikkia, saati käytetä puhelimen taskulamppua kirkkaampia valonlähteitä. Järjestäjät yrittivät siirtää juhlakansaa Stalingradiin (joo, Pariisissa on oikeesti sen niminen paikka), mutta me todettiin, että kaupungin toiselle laidalle liikkuminen mahdollisten bileiden perässä on tarpeettoman työlästä. Sitä paitsi, Stalingrad on huhupuheiden mukaan nimensä veroinen mesta - ei siis mikään viehättävä nurkka, jossa olisi kuvattu Amelieta. Viihdyimme kuitenkin alkuperäisessä bilepaikassa hyvin ilman valoja ja musiikkia, ja lähdimme yöbussilla vasta viimeisen metron jo mentyä.

 Aamulla keksittiin lähteä brunssille Cité de la mode et du designiin, joka on jäätävän isoon varastotilaan tehty näyttely- ja ravintolatila (ks. lauantain hesarin juttu menovinkeistä Pariisiin). Rakennus ei ole ollenkaan pariisilaishenkinen, mutta kuitenkin hyvin omanlaisensa. Tila oli aika avoin, voin kuvitella sen olevan kesähelteellä mainio ajanviettopaikka.

Mutta, kuinka ollakaan - emme löytäneet Citéstä nettisivuilla mainittua brunssia. En oikein tiedä, olisiko siellä jossain sellainen ollut, vai olivatko sivujen tiedot vanhentuneet. Aikamme vaelleltuamme totesimme tappion ja kävelimme muualle kahvilaan syömään suppeampaa aamupalaa (minun tapauksessani aika taivaallista quiche lorrainea, joka on siis tietynlainen kinkkupiiras).

Kuten todettu, loppu hyvin, kaikki hyvin - kermavaahto on melkein yhtä hyvää lautaselta kuin naamalta. Nyt enää pitää selittää läsnäolopakollisen pienryhmätunnin opettajalle, miksi menin ostamaan junaliput Lontooseen juuri sille lauantaille, kun tunti pidetään poikkeusaikaan. Hups!