lauantai 7. syyskuuta 2013

Lauantai-ilta

Uu jee! Elämä täällä alkaa asettua. Tänään hain Carrefourista siivousvälineitä muiden suomivaihtareiden kanssa (oon ihan innoissani mikrokuituhanskoista, joilla voi pyyhkiä pölyjä, mut ajattelin silti jättää kuvat niistä pois blogista), ja eilen oli ensimmäinen koulupäivä.

Eilisen opinanti koostui infotilaisuudesta ja kielikokeesta. Koulu alkaa varsinaisesti ensi viikon integraatiolla, johon kuuluu 2 opintopistettä "flöötä" (FLE = francais comme langue étrangère, eli siis ranskaa) ja 2 opintopistettä metodologiaa. Oikiksen luennut starttailevat vasta syyskuun puolivälissä, mikä on ihan hyvä, koska emme vielä tiedä eri kurssien aikatauluja. Opintosuunnitelmat me olemme jo tehneet ja vahvistaneet opintosuunnittelijan kanssa, missä ei ole mitään järkeä, kun ei voi tietää, mitkä kurssit menevät päällekäin ja mitkä eivät. Onneksi mun rennonletkeää mieltä eivät häiritse tällaiset pikkuseikat! Kyllä ne kurssit järjestyvät, ja kotona on ainakin siistiä kun mikrokuituhanskat on niin hauskat.

Mutta, palatkaamme taas lauantaihin. Seikkailtuamme Carrefourissa 2-3 tuntia (siis oikeasti) ja makoiltuamme hetken kotona, suuntasimme Champs-Élysées'lle tarkkailemaan lauantai-illan menoa.

Kuten kuvasta näkee, ranskalaiset osaavat aika hyvin valaista isoja juttuja:

























Champsilla oli huimasti väkeä. Joissain paikoissa Pariisissa ollessa saattaa unohtaa olevansa miljoonakaupungissa, mutta keskeisillä turistimestoilla ei kyllä.

Kun kerran Champsilla oltiin, haluttiin käydä hakemassa maracon-leivoksia Laduréelta. Ajattelin ensin ostavani vain pienen suklaalevyn, koska niiden hinnat pysyvät yksinumeroisina myös tuolla, mutten kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta.





































En siis todellakaan ostanut vain kahta leivosta, vaan kuvassa olevat macaronit olivat ainoat, jotka selviytyivät kotiin asti. Oho.

Illan päätteeksi kävimme yksillä ihan minun asuntoni lähistöllä sijainneessa tapas-mestassa (Tapas Nocturnes, 98 Rue de Martyrs), josta sai varsin kelpoa iltapalaa.






5 kommenttia:

  1. Mikrokuituhanskat, vähä mäki haluun O_O
    Hyvä tietää et ainaki syöt hyvin<3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mikrokuituhanskat: laita kädet sukkahousunlahkeiden kärkiin, leikkaa saksilla lahkeet poikki 20 sentin päässä kärjistä ja voilà, siinä sul on mikrokuituhanskat. Vähänks mä oon Niksi-Pirkka!

    VastaaPoista
  4. Muista sit, jos listalla lukee "Tapas Flamands" niin niitä ei missään tapauksessa kande ottaa. Paitsi jos sun jostakin syystä tekee mieli perunamuussia.

    VastaaPoista